Me. Ihmiset täällä maan päällä olemme herkkiä arvostelemaan toisiamme milloin mistäkin asiasta ja yleensä ihan kaikesta. Joku on syyllinen siihen, että polttaa tupakkia. Niin, kun ei pysty lopettamaan, vaikka on jo kova yskä. Tai vain loukussa, koska ei löydä voimia tai keinoja katkaisemaan riippuvuuttansa. Toinen on syypää omaan ylipainoonsa, laiska ja itsekuriton. Selkään ja polviinkin jo sattuu. Tai sitten hän on vain masentunut ja yksinäinen, ehkäpä joutunut joskus kiusatuksi. Kolmas on varsin kelvoton äiti, kun antaa korvikemaitoa, vaikka omastakin takaa riittäisi. Tämä kelvoton tapaus ei myöskään laita vauvaansa pinnasänkyyn nukkumaan vaan luovuttaa taistelun ja antaa muksun nukkua vieressään. Ei vaan osaa olla äiti. Niin, tai sitten hän on aivan pihalla, avuton ja väsynyt ensimmäisen lapsensa kanssa uudessa elämäntilanteessa. Toinen vaihtoehto on, ettei hän välitä tuon taivaallista äitiyden "säännöistä".
Inhottavaa. On myös, kun osoitetaan sormella alkoholistia, päihteidenkäyttäjää, anorektikkoa, peliaddiktia tai jostakusta muusta riippuvuudesta kärsivää. Ymmärrän todellakin jonkun vihan esimerkiksi väkivaltaista alkoholistia tai narkomaania kohtaan, on kamalaa miten aineet saavat ihmisen sekaisin ja käyttäytymään hirmuisella tavalla. Kyllä heille saa ja pitääkin suuttua, koska he saavat valtavaa fyysistä ja henkistä tuhoa aikaan toisessa ihmisessä. Mutta sitä on vaikeampi ymmärtää, kun riippuvuudesta kärsivää ihmistä syytetään siitä, ettei hän pääse ongelmastaan eroon. Se ei ole helppoa, vaikka "syyllinen" kuinka tietää satuttavansa ja aiheuttavansa mielipahaa kanssaihmisilleen. Ja vaikka hän kuinka haluaisi lopettaa, hän ei vai pysty tai osaa. Hän ei löydä tietään ulos valtavasta labyrintistä, johon hänet on oma mieli ajanut. Ja jos oikein ruvetaan kaivelemaan asioita, niin loppujen lopuksi riippuvaiset eivät ole itse syyllisiä kärsimäänsä tautiin. Joku muu on sen tavalla tai toisella saanut aikaan, joku on satuttanut heitä. Ja kun elämä oikein potkii, niin he eivät osaa toisella tapaa lääkitä itseään vaan tarttuvat pulloon tai pelikoneeseen tai muuhun vastaavaan ja homma on selvä. Oravan pyörä jatkaa pyörimistään. Joissakin tapauksissa sukupolvelta toiselle.
Niin. Onhan noita ja onhan näitä. Kaikenlaisia tarinoita. Karmeimpia ovat ne, kun on tapahtunut jotakin peruuttamatonta. Mies petti vaimoaan toisen naisen kanssa. Mikä sika! Hulttio, kelvoton, munaton mies! Varmasti on, ei niin ole sallittua tehdä, ei todellakaan. Mutta kuinka moni miettii, miksi mies sortui? Pitkään jatkunut työttömyys yrityksestä huolimatta. Vaimon toistuva sättiminen monenmoisista asioista. Vaimon flirttaileva viestittely työkaverin kanssa. Miehen alemmuudentunne kavereitaan kohtaan. Tulehtunut keskusteluyhteys vaimon kanssa. Jne. Jne. Nyt ehkä ajattelette, että mikään edellämainituista ei siltikään oikeuta petokseen vaimoa kohtaan. Ei oikeutakaan, ne ovat vain tapahtumaketjun osasia, jotka johtavat tiettyyn, ei-haluttuun lopputulokseen. Mutta ne kuitenkin ovat olemassa. Ja niitä tarkastelemalla voimme ymmärtää miksi jotakin tapahtui.
Tapahtumien. Keskiössä on vaikeaa olla objektiivinen ja tarkastella asioita ikäänkuin ulkopuolisena. Mutta mitä se hyödyttää ketään, että minä syyllistän jotakuta ohikulkijaa tai tutun tuttua hänen lihavuudestaan? Ei mitään. Kyseisellä arvostelun kohteella itsellään on luultavasti valtavan paha olla ilman minun syyllistävää ja paheksuvaa katsetta. Sillä tupakoitsijalla. Ylipainoisella. Kelvottomalla äidillä. Alkoholistilla. Ja pettäjämiehellä.
Jälleen. Kysyn että miksi? Ymmärryksen puute on usein syynä tälläiseen toimintaan, se ettemme kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan, ottamaan mielessämme heidän paikkaansa elämässä. Niin, ei sellainen helppoa ole, koska meistä jokainen omaa erilaisen taustan, elinympäristön, kulttuurin, kokemukset ja niin edelleen. Väitän, että itse kykenen ymmärtämään monenlaisia ihmisiä ja katsomaan asioita heidän vinkkelistään. Enhän toki ole mikään itse täydellisyys, on asioita, joita minunkin on vaikea ymmärtää. Kuten sitä, miksi poliitikot leikkaavat niiltä, jotka ovat kaikkein ahtaimmalla taloutensa suhteen. Joka tapauksessa pyrin olemaan arvostelematta tai jos arvostelen niin siinäkin tapauksessa pyrin pitämään suuni supussa ja arvostelen hiljaisesti. Ja jos tarkoituksella arvostelen ääneen, olen yleensä tehnyt taustatyöni hyvin. Mutta kyllä, minäkin päästän suustani välillä aikamoista sammakonkutua. Pointti on se, että asioihin on olemassa aina jokin syy, oli se sitten hyvä, huono tai tekosyy. Hyvin harva ihminen on syntyessään paha. Ja hyvin harvoin kukaan tarkoituksellisesti vahingoittaa itseään tai toista. On aina olemassa joku tekijä, joka ajaa ihmisen tekemään pahaa, vaikka teko itsessään olisikin todella väärin.
Täten. Anelen armoa. Myös syyttämällä ja syyllistämällä ajetaan ihmiset ahtaalle, tuhotaan ihmismieliä, ja sitä kautta aiheutetaan lisää pahaa mieltä maailmaan. Syytetty ihminen ei häpeässään uskalla hakea apua. Ja kuinka sitten käy? Meistä yksikään ei ole täydellinen, luojalle kiitos siitä. Jokainen meistä mokailee ja harrastaa paheita. Jokaikinen on elämänsä aikana satuttanut jotakuta, vaikka vain vahingossa, ajattelematta tai sekavassa mielentilassa. Ei sitä tarvitse hyväksyä, mutta oman tai toisen aiheuttaman vääryyden ymmärtäminen auttaa pääsemään elämässä eteenpäin. Voimme oppia itsestämme ja muista. Syyllistäminen on syntistä touhua. Armoa siis. Pliis.
Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Google+, Facebookin tai Twitterin kautta. Kiitos kun kuit!
