Synti nro 4: #Introverttius

Tuonne haluaisin mennä silloin kun kaipaan ihmisistä taukoa.

Minusta. Sana "introverttius" kuulostaa kielellisesti aika kamalalta. En kuitenkaan löytänyt sanalle synonyymiä, joten päätin siis käyttää juuri tätä sanahirvitystä.

Niin. Lajittelen itseni introvertit -kategoriaan. Olen siis sisäänpäin suuntautunut. Epäsosiaalinen. Hiljainen. Ujo. Jäässä. Töykeä. Hidas (temperamentiltani). Hitaastilämpiävä. Omaan toki myös monia hyviä luonteenpiirteitä, kuten tarkkailukyky, diplomaattisuus, empaattisuus, suvaitsevaisuus, lisäksi olen hyvä kuuntelija. Osaan myös keskustella asioista, jos ne minua henkilökohtaisesti koskettavat. Olen kuitenkin heikompi tietynlaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä, en osaa small talkia (tai se ei minua kiinnosta) ja nokkeluutta, joita nykyään niin suuresti arvostetaan. Joskus minusta on myös turhauttavaa puhua pinnalla olevista trendeistä, koska niitä on niin paljon tyrkyllä, ja niistä puhutaan koko ajan. Tuntuu, että niihin on vaikeaa löytää uutta näkökulmaa, enkä viitsi toisten sanoja toistella. Toiset aiheet taas ovat minulle liian pieniä, kuten sisustaminen tai kestovaippojen ompelu. Näitä yhtään väheksymättä, sillä tykkään kyllä itse sisustaa, en vain saa asiasta kyhättyä kovin pitkäkestoista keskustelua. Lisäksi ovat sitten ne asiat, jotka eivät vaan liikuta minua suuntaan tai toiseen. Esimerkiksi matkustaminen: joidenkin mielestä parempaa ei olekaan kuin kaivella kaikki maailmankolkat läpi. Hieno asia heille, mutta minä vain satun olemaan koti-ihminen. Tässä siis monia syitä, miksi joskus on vaikea löytää keskusteluun aihetta. Osaan joka tapauksessa siis puhua.

Ekstrovertti. On introvertin vastakohta. En ole tällainen luonteeltani laisinkaan - paitsi ehkä humalassa erittäin läheisten ystävien seurassa. En siis voi kertoa, miltä tuntuu olla ulospäinsuuntautunut. Tiedän että heistäkin on olemassa yleistyksiä, kuten äänekäs, tyrkky, "joka paikan höylä", toisten asioihin nenänsä työntävä ja niin edelleen. Mutta heissäkin on hyviä puolia: he ovat kontaktinottajia, aloitteentekijöitä, monesti hengenluojia, he osaavat ottaa tilanteen haltuun. He ovat spontaaneja, nokkelia, eloisia ja seurallisia. Molempia persoonallisuustyyppejä tarvitaan ja niin klisee kuin se onkin: ne täydentävät toisiaan.

Joka tapauksessa. Tässä maailmassa, jossa nyt elämme, ekstrovertit vievät tanssia. Heitä ihaillaan ja arvostetaan. He ovat usein niitä, jotka saavat tietynlaiset työpaikat (joskus toki ihan ymmärrettävistä syistä). He ovat sosiaalisia, ei ollenkaan niin tympeitä ja totisia kuin me vastakohdat. Olen itse aina ollut pienesti kateellinen tällaisia persoonallisuuksia kohtaan, koska en ole ikinä kyennyt olemaan luonteva isossa porukassa. En aina pienessäkään. Olen myös sitkeästi yrittänyt muuttaa itseäni, koska olen kokenut olevani jotenkin virheellinen, kun en uskalla mennä rohkeasti porukoihin mukaan. Onneksi ymmärsin jossain vaiheessa, että tämä ominaisuus on osa minua: oivalsin etten ole viallinen. Näin asia oli helpompi hyväksyä: en voi muuttaa sitä piirrettä itsessäni, mutta voin harjoitella tietynlaista sosiaalista kanssakäymistä.

Silti. Minua ärsyttää edelleenkin tällainen tietynlaisen sosiaalisuuden ihannointi, sillä minusta se on eräänlaista syrjintää. Toki tänä päivänä puhutaan paljon molemmista persoonallisuustyypeistä, myös siitä kuinka introvertit ovat myös tärkeitä ja miten heidän hyviä ominaisuuksiaan arvostetaan. Totuus on kuitenkin se, että usein etenkin työelämässä, tietynlaisissa ammattiryhmissä arvostetaan enemmän seurallisia ihmisiä kuin hiljaisia pakertajia. Pakertajat kuuluvat kirjaston varastoon lajittelemaan papereita.

Itseasiassa. Tutkimustyötä tehdessäni törmäsin kahteen artikkeliin, jotka saivat niskakarvani nousemaan vauhdikkaasti ja ryhdikkäästi pystyyn. Nämä molemmat tekstit olivat samassa Suomalaisessa naistenlehdessä. Toisen otsikko oli Oletko trendikkäästi introvertti – vai ihan vain töykeä mulkvisti? Toisen otsikkona säteili Luuletko olevasi introvertti? Saatatkin olla kaappinarsisti. Minun mielestäni molemmat otsikot ovat - etenkin nopeasti lukaistuna - törkeitä ja loukkaavia. Ehkä, jos näitä rupeaa miettimään syvemmin, niin ne eivät suoranaisesti tarkoita sitä miltä kuulostavat. Mutta sittenkin kun aihealuetta tarkastelee tarkemmin, niin ei olla mietitty kovin pitkälle mitä kirjoitetaan. Ensimmäisessä artikkelissa (karkeasti päätellen) introverttia verrataan töykeään mulkvistiin. Toisessa kehotetaan tutkiskelemaan itseään ja varomaan, että sieltä voi paljastua narsisti! Viimeistään nämä tekstit luettuani minusta tuntui kuin olisin syntinen, jotenkin ilkeä ja pahaa tahtova. Ihan kuin tarkoituksella olisin valinnut olevani tämänlainen persoona. Todellisuudessa en todellakaan käyttäydy kuin mulkvisti, ja jos joskus vaikutan töykeältä niin vannon, että se johtuu vain epämukavasta olosta tilanteessa, jossa en tunne oloani kotoisaksi. Noin muuten pidän ihmisistä valtavasti. Etenkin niistä läheisistä perheenjäsenistä ja ystävistä, mutta myös yleisesti minusta on mukavaa kun tuntematon koiranulkoiluttaja hymyilee minulle aamulenkillä.

Pääsemme. Jälleen erään arvoisan asian äärelle: suvaitsevaisuus ja ymmärtäminen. Tarkoittavat paljolti samaa. Minusta olisi kauhean kiva, jos kaikkien annettaisiin olla luonteeltaan omansalaisia, erilaisia. Olisi myös hienoa, jos meille hitaille ja hiljaisille annettaisiin aikaa lämmetä porukoihin mukaan, eikä heti tuomittaisi ulos siksi kun ”toi ei puhu ikinä mitään” tai ”ei sillä ole mihinkään mielipidettä”. Emme saa tilaisuutta näyttää millaisia olemme sitten, kun varautuneisuus karisee. Koska minä ainakin osaan puhua, ja on minulla niitä mielipiteitäkin. Minä vain koen, etten ehdi ikinä sanoa mitään, koska ajattelen ennen kuin sanon. Järjestän mielipiteeni sanoiksi, ja siihen saattaa kulua päiväkin, ja kuten kaikki ymmärtävät, silloin mahdollisuus sanoa on mennyt ohi.

Rohkaisuna. Kaikille lajitovereilleni: ei suinkaan ole syntiä olla introvertti. Meissä on paljon hyviä puolia: me olemme älykkäitä, tahdikkaita, herkkiä, empaattisia, perusteellisia, syvällisiä, itsenäisiä, diplomaattisia ja vielä paljon muuta. Yhtään sitä vastakohtaa väheksymättä. Ja vaikka ekstrovertit ehtivätkin paljon niin: Hiljaisuus on se alkuaine, josta suuret asiat muovaavat itse itsensä” - Thomas Carlyle

Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Google+, Facebookin tai Twitterin kautta. Kiitos kun kuit!