Miksi. Siis kirjoitan? No, kaikki sai alkunsa siitä ajatuksesta, että päässä tapahtuu liikaa ja se liika täytyy saada paperille. Tai näytölle, kummin vain. Yleensä ensin paperille, sitten vasta näytölle. Ajatus kiteytyi vahvasti siihen, että ilman työtä ja opiskelua kaipasin jotakin tavoitteellista tekemistä. Ja luultavasti se, että olin ilman työtä tai opiskelua sai pääni pyörittämään mitä ihmeellisimpiä asiota mielessäni. Olinhan ollut jo puolisen vuotta toimettomana. Mutta minä olenkin ihminen, joka ei pidä hiljaisesta ja seesteisestä menosta, vaan vauhtia olla pitää! Onhan tuossa kohta 4 -vuotiaassa vauhtia; ei paljoakaan hiljaisuutta tahi seesteisyyttä, mutta aivotoiminta on vielä jokseenkin rajallista. Karvakorvaisista koirista puhumattakaan. En siis koe heidän tuovan tarpeeksi haasteellisuutta elämääni, vaikkakin heistä paljon iloa onkin.
Toinen. Syy on se, että minusta on ihana kirjoittaa. Tykkään leikkiä sanoilla. Kirjoittaminen on minulle helppoa, joskaan ei täysin tuskatonta. Se ei kuitenkaan aseta minulle yhtä pahoja paineita kuin taiteellinen puoleni, joka vaatii minulta ihan liikaa. Kirjoittaminen myös antaa paljon lukijalleen. Itse rakastan hyvien, oivaltavien tekstien lukemista. Tekstien, joissa on sanomaa ja jotka ovat rehellisiä sekä antavat lohtua ja armoa. Inhoan sanaa 'pitäisi', esimerkiksi terveysmaailma on pitäisi -tyyppejä ja -ohjeita pullollaan. Itse en halua, että kenenkään pitää vaan jokainen tekee niinkuin haluaa. Valinta on itsen. Kaikista maailman aikakausilehdistä, sanomalehdistä ja blogeista huolimatta täällä maan päällä kirjoitetaan liian vähän asiaa. Parhaat tekstit löydän usein paikallislehden yleisönosastolta ja tiettyjen aikakausilehtien kolumneista. Jotkut blogit ovat huumorillaan tai syvällisyydellään kolahtaneet myös. Siltikin kaipaisin enemmän oivaltavia, huumorilla maustettuja, syvemmälle porutuvia kirjoituksia. Sellaisia toivon itse kirjoittavani, mutta lopputulos on tietenkin jokaisen lukijan käsissä: ovatko tekstini hyviä vai eivät, sen päättää lukija.
Kolmas. Ajatus kirjoittamiselle tai blogin pitämiselle on rahan ansaitseminen. Siihen on luultavasti vielä matkaa, mutta toivon sen olevan mahdollista jossakin kohdassa. En myöskään usko sen olevan niin helppoa kuin annetaan ymmärtää. Itselläni ei ole hajuakaan, esimerkiksi siitä kuinka monta kävijää tai klikkausta vaaditaan, että se vaikuttaa tuntuvasti blogituloihin. Ei harmainta aavistusta. Mutta toisaalta en ehkä haluakaan tietää, koska haluan säilyttää intohimoni tämän blogin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. En halua sen olevan sitä kuuluisaa pakkopullaa, sillä mielenkiintoni sammuu sen sileän tien. Haluan myös säilyttää laadun blogissani, sillä se on minulle ensisijaisen tärkeää. Teille lukijoillenihan minä tätä teen, ilman teitä tämä blogi olisi vain vähän niinkuin päiväkirja: paikka jonne hupsutellaan päivän kuulumiset pikaisesti, liimataan vähän tarroja. Jokatapauksessa rahan ansaitseminen blogilla on toisijainen asia. Sanotaanko näin, että jos niin on tapahtuakseen, niin tapahtuu ja sillä hyvä. Jos taas niin ei tapahdu, niin sitten leikitään marttyyriä ja jatketaan yhteisen hyvän vuoksi. Kuolemaan en tosin suostu edes tämän blogin takia.
Neljäs. Ja ehkä painavin ajatus on ihmisten tavoittaminen. Enkä nyt tarkoita ystävystymistä - niin hieno asia kuin se onkin - tai sivun katseluiden maksimoimista, en mitään sellaista. Toki molemmat edellämainitut ovat erittäin tervetulleita, jos niin sattuu tapahtumaan. Mutta enemmän minua kiehtoo halu vaikuttaa ihmisiin. Ei manipuloimalla vaan tarjoamalla toisenlaisen näkökulman asioihin. Haluan koskettaa, naurattaa, mennä välillä syvälle, toisaalta lennellä kevyesti. Ennen kaikkea haluan jakaa sellaista armollisuuden ja lohdullisuuden sanomaa (ilman kirkollisuuksia, ei liitetä kirkkoa tai uskontoa tähän nyt laisinkaan), jota itse haluaisin enemmän kuulla. Jos seurataan vaikkapa tämän hetken politiikkaa, niin kyllähän sieltä melko karua ja toivotonta viestiä jaetaan kansalaisille. Annetaan ymmärtää, että mikäli et kuulu siihen eliittiryhmään, jolla menee ainakin taloudellisesti hyvin, olet jollain tavalla vääränlainen tai toteutat asioita väärällä tavalla. Tai sitten et ylhäisön mielestä tee mitään. Tämän hetken poliittinen viesti on uhkaileva, holhoava, painostava sekä jollakin tavoin myös ihmistä aliarvioiva, sävy on pilkkaava. Tahtoisin tuoda enemmän esille sellaista viestiä, että ihminen on itsessään hyvä ja arvostettava. Ihmisen hyvyys ja merkittävyys ei olle sidottu titteleihin, työvuosiin, työkokemukseen, palkan suuruuteen, koulutuksen määrään tai omaisuuteen, vaan ihmisen hyvä ja arvostava käytös toista ihmista kohtaan tekee hänestä merkittävän. Se mitä annat toiselle ja mitä saat häneltä, siitähän se kaikki oikeastaan saa alkunsa. Äidin ja/tai isän rakkaus lastaan kohtaan toimii kuin järkähtämätön kivisokkeli, se on yksi iso rakennuspalikka ihmisyyden muodostumisessa. Se antaa mallin sille, miten jatkossa toisten ihmisten kanssa toimitaan. Joskus malli on onnistunut, joskus ei, aina se on kuitenkin korjattavissa. Se kuinka kauan saneeraus kestää riippuu tietysti vahingon laajuudesta.
Tässä. Yksilöä korostavassa maailmassa unohdamme usein sen, kuinka paljon loppujen lopuksi olemme toisista ihmisistä riippuvaisia. Ilman muita me emme olisi mitään, emme yhtään mitään. Minä en olisi mitään ilman läheisiäni. Sauli Niinistö ei olisi presidentti ilman äänestäjiään. Cheek ei olisi tasoisensa artisti ilman hänen suurta fanikansaansa. Ja niin, Donald Trump ei myöskään istuisi nykyisellä pallillaan ilman kannattajiaan. Viimeinen ei ehkä ollut kaikkein kannustavin esimerkki, mutta totta sekin. Minun mielestä valitettavasti. Kaikesta huolimatta me tarvitsemme toisiamme. Myös Donald Trump, vaikkei hän itse sitä myöntäisikään. Allekirjoitan Juha Tapion sanat:
"Minua surettaa rakentavan ja armollisen keskustelun puute, sellainen joka oikeasti kunnioittaisi ihmistä, hänen historiaansa ja näkökulmaansa sekä asioiden kiistämätöntä monitahoisuutta."Paremmin en asiaa itse kykenisi ilmaisemaan. Haluan omalta osaltani jakaa sitä rakentavaa ja armollista puhetta, kunnioittaa ihmistä sekä hänen näkökulmaansa. Mikään ei ole mustavalkoista, on vain harmaata aluetta, jossa on erittäin tummia ja erittäin vaaleita länttejä harmaan seassa. Kunpa vain muistaisimme sen.
Tähän. Loppuun heitän villin toivomukseni siitä, että jos luet tätä, kävisit heittämässä jonkun puumerkin tuonne kommenttiosastolle. Saat kirjoittaa mitä haluat. Oksat ja kukkaset (lue risut ja ruusut), mitä vain haluat. Asiallisella tasolla tietenkin. Kiitos kun luet!
Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Google+, Facebookin tai Twitterin kautta. Kiitos kun kuit!
