Minä. Niin, raotan verhoa hiukan, vaikka tarkoitukseni onkin pysytellä maskin takana eli tunnistamattomana. Ainakin toistaiseksi. Ajattelin kuitenkin olevan helpompaa samaistua tekstiin, mikäli tietää edes himpun verran kirjoittajasta.
Niimpä. Tässä muutamia aatoksellisia tuntomerkkejä:
Ajattelen. paljon. Pohdin ja pyöritän asioita joskus niin monelta kantilta, että ne menevät sekaisin, joskus menettävät jopa merkityksensä (yritän välttää sitä kirjoittaessani julkisesti). Olen sellaista hiljaisempaa ja mietteliäämpää lajia, introvertiksi minua kai kutsuttaisiin. Saatan siis vaikuttaa siltä, etten ole asioista mitään mieltä. Eihän se kuitenkaan niin ole, vaan olen ainoastaan hidas (enhän toki vajaaälyinen). Toisin sanoen ajattelen tosissani mitä suustani päästän. Valitettavasti tilanne on yleensä silloin jo mennyt ohi, koska menetin "heittovuoroni" pohtimiseen. Onnistun kuitenkin toisinaan - matelustani huolimatta - sanoa jotain todella painavaakin.
Melankolia. Tämä ah-niin-ihana taipumus on suuri heikkouteni. Hakeudun usein sen seuraan, vaikka yritänkin hanakasti sitä välttää. Melankolia on toki kaunista ja traagista ja se vetoaa syvälle tunteisiin: siihen on helppo sukeltaa ja uppoutua. Valitettavasti hukkaan joskus suhteellisuudentajuni ja löydän itseni hieman liiankin syvältä.
Huumori. Tykkään. Itse harrastan eniten itseironiaa ja sarkasmia. Ne eivät ole huumorista puhuttaessa sieltä yksinkertaisimmasta päästä, ja välillä sattuu sellaista, että muut eivät aina ymmärrä mitä sanon. Tai tarkoitan. Joskus taas olen siinä todella hyvä. Huumori on minulle myös jonkinlainen vittumaisten (suonette anteeksi kielenkäytön) asioiden kanavointiväline. Sen taakse on helppo kätkeytyä, jopa minulta itseltäni. Se on oiva selviytymisväline, jota ilman ei pärjää, kun elämä heittelee. Toisaalta se voi olla vaaraksi: voi nimittäin käydä kuten Muumipeikolle, kun hän piiloutui taikurinhattuun: kukaan ei meinannut nähdä, kuinka suuri hätä hänellä oikeasti oli. Jokatapauksessa minusta on kuitenkin ihanaa, kun joku heittää lennokasta läppää, ja saan itse vain kuunnella ja nauraa sydämeni kyllyydestä.
Loppuun. Muutama kevyempi tosi-asia. Olen lahjakas piirtäjä, ja haaveissani on oman kirjan julkaisu ja kuvitus. Olisihan myös aika makeeta kuvittaa jonkun toisen kirjoittama teos. Rakastan kaikkea kaunista, erikoista, erilaista, hullunkurista, omaperäistä, uniikkia sekä pikkuisia yksityiskohtia, jotka erottavat suuremman kokonaisuuden muusta massasta. Jos voisin, purkittaisin kaiken silmää hivelevän sekä nerokkaat ideat lasiin, ja asettaisin hyllylle. Latteudet heittäisin kaivoon.
Viimeiseksi. Vaan ehdottomasti ei vähäisimmäksi asetan lapset. Toki omani on rakkain. Kaikissa maailman lapsissa on kuitenkin tämän kaikkeuden toivo ja viattomuus. Lapsissa on sellaista voimaa ja uskoa, jota harvassa aikuisessa on hippustakaan jäljellä. Lapsilta voisimme oppia paljon, jos vain haluaisimme. Voisimme yrittää unohtaa sekunniksi aikuisten maailman vaatimukset ja keskittyä täysillä tyynysotaan, trampoliiniin, legoihin, barbeihin, lumilinnaan, kierimiseen, pyörimiseen, pomppimiseen... ihan mihin tahansa. Ei haittaa jos mennään puolituntia myöhemmin nukkumaan silloin tällöin.
Tähän. Päätän tämän pienen tarinan.
Antoisia lukuhetkiä!
