Käsite. Joka hallitsee koko maailmaa. Meitä pelotellaan terrorismilla, syövällä, viruksilla, bakteereilla, tupakan ja alkoholin haitoilla, työttömyydellä, ilmastonmuutoksella sekä lukemattomilla muilla asioilla. Meistä tavallisista ihmisistä tehdään syntipukkeja: aiheutamme itse sen kaiken pahan, joka meille tapahtuu. Sairastumme syöpään, koska poltamme tupakkia ja syömme lisäaineita sisältäviä ruoka-aineita. Lihomme, koska emme harjoita tarpeeksi itsekuria, täten sorrumme herkkuihin. On oma vikamme, ettemme jaksa lähteä pyörälenkille kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen, kun ensin syötämme lapset, pesemme pyykit ja tiskaamme. Ja niin edelleen.
Tälläinen. Syyllistäminen tuo minulle väkisinkin mieleen raamatun ja kristinuskon, mutta myös sen yhteiskunnan, jossa elämme. Yhteiskunnan, joka yhä tänäkin päivänä lukee raamattua - kaksituhatta vuotta sitten kyhättyä kirjaa - kuin lakia. Yhteiskunnan, joka kaikesta huolimatta pelkää Jumalan tuomiota. Toimimme edelleenkin kaksituhatta vuotta sitten tapahatuneiden asioiden pelossa. En ihan oikeasti ole kristinuskon vastainen, kuten en vastusta mitään toistakaan uskontoa, mutta suosittelisin väkeä tarkastelemaan asioita hieman kriittisemmin, nykyaikaisemmin. Onhan nykyelämäkin erilaista kuin ennen kristusta. Tai vähän sen jälkeen. Vai onko niin ettei omaa harkintaa vain osata käyttää, että kurkataampas mitä Jeesuksen opetuslapset tästä tuumasivat. Olkoonpa tälläisesta raamattuun turvautumisesta esimerkkinä vaikkapa viime aikoina jonnin verran puhuttanut saman sukupuolen avioituminen. Joku vetoaa raamattuun vastustaessaan homoliittoja. Ei siksi, ettei osaisi itse olla asiasta mitään mieltä vaan siksi, ettei kykene suvaitsemaan asiaa, ja etsii kykenemättömyyteensä vastauksen raamatusta. No niin, nyt olin vähän kärkäs. Ja myönnän toki kaikesta huolimatta, että raamatussa on myös paljon hyviä oivalluksia, niin sanottuja elämänviisauksia.
Mutta. Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, pelkoon, niin lukaisin vähän raamattua tuossa eräänä iltana ja löysin sieltä muutamia (aika moniakin) sananlaskuja, jotka saivat karvani nousemaan pystyyn. Tässäpä niistä pari:
Syntistä vainoavat tuskat ja vastukset, vanhurskas saa palkakseen onnen.
Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää.
Syyllisen tie on monimutkainen, kunnon ihminen on teoissaan suora.
Omiin mielitekoihinsa laiska kuolee, kun kädet kieltäytyvät työnteosta.
Eipä. Siis tarvitse matkustaa kovinkaan kauas löytääkseen vastauksen siihen, mistä moinen syyllistämiskulttuuri on kotoisin. Ymmärrän, että raamatun teksti on monikerroksista ja täysin lukijansa tulkinnanvaraista. Mutta se mitä meille yhteisesti opetetaan raamatusta, ja kuinka kunkin ihmisen omakohtaista tulkintaa (esimerkiksi jonkun poliitikon tai muun vaikuttajan) yritetään mahduttaa kaikkien muiden ihmisten tarpeisiin, ei ole sopivaa eikä sitä voida käyttää lainvertaisena sääntönä. En löydä tarpeeksi vahvoja kirosanoja ilmaisemaan tuohtumustani sellaisesta manipuloinnista ja syyllistämisestä. Se on väärin. Mutta silti meidän annetaan ymmärtää, että jokaisen ihmisen tulisi yksin vastustaa kaiken maailman kiusauksia, löytämään itsekuri syvältä sisimmästä omasta itsestä. Jumalastako?
Miksi. Meistä sitten tehdään syntipukkeja? Suomen valtion olisi suhteellisen helppo vähentää vaikkapa tupakoivien ihmisten määrää yksinkertaisesti kieltämällä tupakan myynti. No miksikäs ei? No siksi, että ne verotulot. Niimpä, raha. Saman toimenpiteen voisi suorittaa makeisten ja muiden lisäaineita, sokeria ja rasvaa sisältävien tuotteiden kohdalla. No mutta ei, vaan raha pyörittää maailmaa, ja sen sijaan meille on helpompaa sanoa, että "no itseppähän syöt herkkuja, oma vika jos housun nappi kiristää". En voi sietää tuollaista ajattelutapaa, kertakaikkiaan. Kaikista autoista voisi myös tehdä sähkökäyttöisiä tai voitasiin kehittää vedellä kulkeva automobiili. Mutta sehän maksaa, ja mitä tapahtuisikaan öljyvaltioille ja heidän taloudelleen? Sota ehkä loppuisi ja ilmastonmuutos hidastuisi. Äh, vähät niistä, rahaa pitää tulla ovista ja ikkunoista. Ja niin, me ihmisethän voidaan kävellä tai mennä vanhalla mummopyörällä töihin. Myös talvipakkasella, puolen metrin hangessa. Hyvää se vaan tekee, kilotkin karisee. Heitetään muksu vielä päivähoitoon samalla reissulla, niin saadaan kaksi kilometriä lisämatkaa.
Kaiken. Tämän takanako on siis pelko? Kyllä. Jossei kokonaan, niin paljolti, sillä pelon varjolla tehdään monia, monia asoita. Kerronpa hieman omakohtaisemman näkökulman tähän väliin, nimittäin itsekin syyllistyn tähän syntiin, monien asioiden kohdalla, kuolemanpelossa. Tässä yksi esimerkki: Yritän välttää sokeria ja rasvaa sekä harrastaa paljon monipuolista liikuntaa, koska pelkään muuten lihovani. Ja lihomista pelkään siksi, että luulen kaikkien pitävän minua inhottavana kun olen lihava. Ja kun olen inhottavan lihava, kukaan ei viihdy kanssani, silloin tulen yksinäiseksi ja masennun, myös se on pelottavaa. Lopulta päädyn ajattelemaan, että on oma vikani kun jäin yksin, olisinhan alun alkaen voinut yrittää kovemmin vastustaa sitä suklaapatukkaa, josta kaikki sai alkunsa. Ja mihin tälläinen yhtälö voi ihmisen saattaa, sen saa jokainen itse päätellä. Tämä siis esimerkki yksinkertaisuudessaan, totuus. Rata, jota pitkin ajatus kulkee. Ei se toki tarkoita että niin käy, mutta pelko(kin) on katala tunne, joka voimistuessaan ruokkii itseään lisää ja synnyttää mitä hirveimpiä kauhukuvia.
Maailma. Siis kehottaa meitä pelkäämään koko ajan jotain ja kaikkea. Miksi? Koska pelottelu on vallan käyttöä, ja näin meidät halutaan saada kyykkyyn ja tottelemaan, kumartamaan jopa. Toimimaan halutulla tavalla. On ihan okei pelotella vankilalla, jos tekee jotain lainvastaista, eihän maailma ilman sääntöjä toimi. Mutta se että pelotellaan elämäntavoilla tai asioilla, joita ei ole lailla rajoitettu, on edesvastuutonta. Toki näinhän se on ollut aina, antiikin ajoista saakka, ja näin se tulee luultavasti jatkumaan. Suuret vaikuttajat haluavat pestä kätensä virheistään, jotta saisivat jatkaa vaurasta ja etuoikeutettua elämäänsä. Samalla me kansalaiset voimme siinä sivussa kantaa heidänkin syntinsä. Poliitikot antavat lausuntoja sellaiseen sävyyn, kuin me "tavalliset" ihmiset olisimme vajaaälyisiä. Koska eihän se olisi sopivaa, että kansa hyökkäisi omaa kuningastaan vastaan. Tosin itse naiivina henkilönä toivon niin joskus vielä tapahtuvan.
Sillä välin. Me syntiset kansalaiset voisimme yrittää nauttia elämästä - myös niistä paheista, sillä älkäämme unohtako verotuloja! Yritetään hiljentää ne toisen korvan takana pelkojaan kuiskuttelevat möröt ja pirut. Häittäytykäämme! Tehdään niitä asoita, jotka tuntuvat hyvältä, niissä puitteissa, jotka meille on suotu, ilman pelkoa. Sillä olemmehan syntyneet tänne elämistä varten. Kunnes kuolema meidät erottaa.
Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Google+, Facebookin tai Twitterin kautta. Kiitos kun kuit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti